Pienen kodin sisustus

Pienen kodin sisustus

Minun perheeni ei ole rikas, joten me asumme aika ahtaasti. Tällä hetkellä neliöitä on käytettävissä noin 90. Tarkalleen ottaen muutaman neliön yli 90. Ei siis kovinkaan paljon tämän kokoiselle perheelle. Olen kuitenkin innostunut sisustamisesta. Siksi joudunkin nyt sisustamaan pientä kotia. Pienen kodin sisustus ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Olisi paljon tavaraa ja huonekaluja, mitä kotiin haluaisi, mutta silti niin vähän tilaa. Mitä siis tehdä? Olen päätynyt rajaamaan sisustusta niin, että hommaan kotiin vain kaikkein mielenkiintoisimpia elementtejä. Pyrin pitämään huoneet avarana ja hommaamaan vain tarpeellisia huonekaluja. Värimaailma on vaalea. Valkoisen sävyjä, vaaleaa kermaa ja kaikkea sellaista. Vaaleus tuo avaruutta, jota pienessä kodissa tarvitaan. Meillä on pieni ruokailutila, jossa on pieni ruokapöytä ja kuusi tuolia. Pöytä täyttää tilan, joten haluaisin kehittää jonkun muun ratkaisun tähän. Ehkä ostaa pyöreän pöydän, jolloin näyttäisi että tilaa on enemmän. Miltä tämä teistä kuulostaisi? Pienen kodin sisustus tuo mukanaan lukuisia ongelmia. Olen kuitenkin onnellinen kaikesta, mitä meillä on. Kun tilaa on vähän, täytyy miettiä, mitä kotiinsa oikeasti haluaa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s